Kotkakoriste.
Amerikan intiaanikansoilla on mm. oma lippu ja kansallislaulu. Tässä pow wow'ssa muistettiin myös viiden vuoden takaisia tahtumia, sillä seuraavana päivänä oli 9/11.
Tällaiselta odotin intiaanien näyttävän.
Todellisuudessa intiaania ei kuitenkaan voi tunnistaa fyysisten piirteiden perusteella.
Intiaanitanssi.
Intiaaniprinsessan valintaan vaikutti mm. tanssitaito.
Long house Lewisin ja Clarkin tutkimusmatkan 200-vuotisjuhlilla. Opiskelemme Native Americans -kurssilla mm. millaisissa asumuksissa intiaanit elivät 1800-luvulla, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä long house käytännössä.
´
Nainen, joka on asunut yllä olevassa long housessa, ja joka myös myy käsitöitä erilaisissa tapahtumissa.